Kuntoutuspsykoterapia

Olen koulutukseltani musiikkiterapeutti ja pop-jazz muusikko. Autan potilaitani mielenterveyden häiriöissä käyttämällä tunnefokusoitua psykoterapiaa sekä musiikkiterapian eri menetelmiä. Kokemukseni mukaan käyttämäni menetelmät ovat osoittautuneet toimiviksi lieventämään potilaiden kärsimystä, esimerkiksi ahdistuneisuus, masennus, pakko-oireinen häiriö, syömis- ja paniikkihäiriöt. Terapiassa pyrimme tulemaan tietoiseksi potilaan haitallisista suojakeinoista, luopumaan niistä ja saamaan paremman kosketuksen tunteisiin. Olen tehnyt Kelan vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta 10 vuotta ja Kelan kuntoutuspsykoterapiaa nuorten ja nuorten aikuisten parissa 9 vuotta. Kokemusta löytyy myös HUS:n lasten ja nuorten musiikkiterapiasta 4 vuoden verran.  


Mitä hyötyä musiikin käyttämisestä on terapiassa?

Puhuttu kieli voi järjellistää tai torjua tunneperäisen kokemisen, jolloin musiikin käyttäminen terapiassa voi auttaa potilasta saamaan paremman kosketuksen tunteisiinsa. Musiikkiterapiaan hakeutuu usein ihmisiä joille musiikki on tavalla tai toisella merkityksellistä, ja joiden on vaikea ilmaista itseään pelkästään sanallisesti. Näin ollen musiikki usein sanottaa vielä hahmotonta ja auttaa sitä kautta saamaan paremmin kiinni tunteista. Musiikkiterapia ei edellytä potilaalta soitto- tai laulutaitoa.

Terapian fokus?

Psykodynaamisessa musiikkiterapiassa keskitytään ihmissuhteisiin, sekä niissä herääviin tunteisiin, ajatuksiin ja haitallisiin suojakeinoihin. Elämänhistorian läpikäyminen ja sen vaikutuksen ymmärtäminen nykyhetkeen on keskeinen osa työskentelyä. Psykodynaamisessa terapiassa tutustutaan tiedostamattomiin puoliin itsessä ja tapoihin suojautua vaikeilta kokemuksilta ja tunteilta. Potilaan unien tutkiminen voi olla osa hoitoa. Hoidon ensisijainen tavoite on lievittää kärsimystä ja poistaa psyykkisiä häiriöitä. Hoidon toissijainen tavoite on lisätä itseymmärrystä ja tulla tulla tietoiseksi haitallisista suojakeinoista, jotka tukee henkilökohtaista kasvua ja hyvinvointia.

Terapiasuhde?

Potilaan ja terapeutin välinen suhde ja siinä heräävät tunteet ovat osa tutkimusta ja hoitoa. Terapiasuhde perustuu luottamukselliseen ja turvalliseen yhteistyöhön. Terapeuttina olen vastavuoroinen, rauhallinen ja pohdiskeleva. Rauhallisen yhteistyön myötä potilaan vaikeat ja ristiriitaiset tuntemukset jäsentyvät usein vähitellen ymmärrettäviksi ja kärsimys vähenee. Psykodynaaminen musiikkiterapia on tutkimusnäytöltään vaikuttava hoitomuoto moniin mielenterveyden häiriöihin, esimerkiksi masennus- ja ahdistuneisuushäiriöt.

Miten Kelan kuntoutuspsykoterapiaan pääsee?

Kelan Kuntoutuspsykoterapian voi aloittaa julkisen tai yksityisen terveydenhuollon kautta tapaamalla lääkäriä ja kertomalla hoidon tarpeesta. Alla hoitopolku jota pitkin Kelan Kuntoutuspsykoterapian pääsee aloittamaan.

Kelan Kuntoutuspsykoterapia on tarkoitettu henkilöille, joilla mielenterveyden häiriö uhkaa opiskelu- tai työkykyä. Kuntoutuspsykoterapia tähtää opiskelu- ja työkyvyn tukemiseen. Kuntoutuspsykoterapia auttaa edistymään opinnoissa ja pysymään työelämässä tai siirtymään tai palaamaan työelämään.

Olen käytettävissä pitkiin Kelan kuntoutuspsykoterapioihin sekä Kelan vaativaan lääkinnälliseen kuntoutukseen. Vastaan mielelläni mahdollisesti heränneisiin kysymyksiin ja minut tavoittaa parhaiten sähköpostitse: antti.asunmaa@gmail.com

Antti